Pentti Pohjosen kirjoittama juttu ”Saarijärven Joulu 1999”-lehdestä.

Pajupuron koulu -100 vuotta

Suomen kansakoulun kehitys alkaa Uno Cygnaeuksen suunnitelmien perusteella laaditusta Kansakouluasetuksesta nimeltään ”Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kansakoulutoimen järjestämisestä Suomen Suuriruhtinaan maassa”, jonka Keisari Aleksanteri Suuri II hyväksyi toukokuun 11. pnä 1866.

Näissä merkeissä kokoonnuttiin täällä syrjäiselä kyläkunnalla Kivirinnan taloon.

Päätettiin aloittaa lokakuun 2:na päivänä 1899 Kuikanlahden talossa ”vakinainen isompien lasten kansakoulu”. Aikaa mittaamaan päätettiin ostaa ”koulusalikello”, joka jatkuvasti määrää työn tahdin yläluokan puolelta, tosin lyö silloin kuin jaksaa. Viikon kuluttua johtokunta päätti hankkia kartat ja kirjat kunnan kustannuksella. Sitten valittiin opettajatarkin, Aina Sipilä. Hän jätti paikkansa jo viikon kuluttua. Syrjäinen seutu säikäytti pappilan kasvatin. Ensimmäisen lukuvuoden toimi opettajana Aina Alina Silius Tampereelta.

Sitten koitti lokakuun 2. eli koulun alkamispäivä Kuikanlahden talossa. Mahtoivatko oppilaat olla yhtä aikaisia kuin kouluuntulijat 50-luvulla, vai tulivatko viime tingassa hameenhelmat ja housunpuntit tutisten tähän kunnioitusta herättävään paikkaan. Kun nähtiin, että koululaiset palasivat ehjin nahoin opinsaunasta, uskaltautui seuraavina päivinä tulla jo useampikin.

Oppilasluku oli ensimmäisen lukuvuotena 41. Näistä poikia 28, tyttöjä 13, keski-ikä 11 vuotta, vanhin 15 ja nuorin 8 vuotta. Näistä 41:stä katsoi 13 tiedon jyvät akanoiksi ja erosi, 1 erotettiin pahojen tapojen takia ja myöhemmin vain 10 eli neljäsoas sai päästötodistuksen.

Ja siitä alkoi Hännilä-Kuikanlahti-Pajupuron koulun työ. Ensimmäinen päiväkirja kertoo: Uskonto – Luomisesta; laskento-luvut 1 ja 2; sisälukua; oikokirjoitusta, kasvioppi-niittyleinikkö; poissa M. Kivirinta ja Eva Sillanpää.

Eräs mielenkiintoinen asia ensimmäisestä lukuvuodesta oli koulun raha-asiat. Tuloja oli seuraavasti: koulun kannattajilta oli saatu raha-apua 1000 mk, valtionapua opettajan palkkaamiseksi 250 mk, 13 oppilasta maksoi koulumaksua yhteensä 18 mk, joten tulot olivat 1268 mk. Menot: opettajan palkka oli 408:34, koulun vuokra 167,67, opetusvälineet 476:39 ja sekalaiset 75:-. Hyvin olivat asiat; paremmin kuin nykyään, sillä säästöä jäi seuraavalle vuodelle 141:60.

Saman vuoden Kuntakokouksen pöytäkirjat kertovat, että kunnassa oli ryhdytty toimenpiteisiin Pajupuron koulurakennuksen aikaansaamiseksi. Tuli tieto: ”Keisarillinen Senaatti on myöntynyt antamaan Pajupuron uudelle koululle rakennusaineiksi tarpeellisen määrän, noin 1000 puuta, keloja ja tuulen kaatamia puita. Vastaanottajat olivat Jaakko Hirvikangas ja August Savonen.”

Rakennusmestari J. Wigrenin kanssa tehtiin 30.10.1899 urakkasopimus rakennusten tekemisestä valtiolta saaduista hirsistä, urakkasumma 8000 mk. Koulutonttia koskeva ”kontrahti” allekirjoitettiin joulukuun 7:tenä, hinta Pajupuron talon haltijoille 600 mk.

Rakennukset olivat vastaanottokunnossa 27.10.1900. Urakkaan kuuluivat päärakennus, sauna- ja pesutupa ja ulkohuoneusto, joista kaikista ankarilla vastaanottajilla oli paljon huomauttamista mm. ”Päärakennuksen kivijalka on muuten hyvistä kivistä, mutta lepäävät paikoitellen puukiiloillaan, 1 ilmareikä on jäänyt tekemättä, ilmareijät olivat ilman luukkuja, kivipylväitä liian vähän, sillat antaneet perään… Navetta ei kelpaa mihinkään siinä kunnossa, kuin se nyt on. Näyttää siltä kuin rakentaja ei koskaan olisi nähnyt navettaa ennen.”

19.10.1909 merkittiin, että ” J. Wigren oli kaikki muistutuksen alaiset työt kontrahtin mukaiseen kuntoon laittanut, ja sen perusteella päätettiin Rakennusmestari J. Wigren päästää työstä eroon ja täysi tili hänelle tehdä.”

Toukokuussa 1900 esitti johtokunta – halkokauppojen lisäksi – ”tyytymyksensä siihden, että esimies Kuikanlahti oli julistanut opettajattaren paikan avoimeksi Suomen Virallisessa lehdessä, Uudessa Suomettaressa ja Suomalaisessa. Hakijoista valittiin Estrid Hartman. Heinäkuussa samana vuonna päätti johtokunta anoa ”Kuvernööristä lupaa urkuharmoonion hankkimiseksi Arpajaisten, Onkiaisten ja iltamien pitoon”. 20:ntena syyskuuta voitiinkin R. Faltinin soitinkaupasta rouva O. Kiljanderin kautta hankittu 420 mk maksava harmooni ottaa vastaan.

Opettajien kauhu ja oppilaiden ilo

Kansakouluntarkastajakin ilmestyi toisena lukuvuonna kouluun ja tekee huomautuksensa arkiston järjestämisestä, kuuden pienen höyläpenkin ja käsityönohjaajan hankkimisesta kolmanneksi lukuvuodeksi.

Uuden lukuvuoden alkaessa tuli opettajaksi Hulda Holm ja olikin täällä 18 vuotta.

Ensimmäiseksi käsityönohjaajaksi tuli nikkari Herman Sahanen ja niin voitiin tammikuun 24:ntenä 1902 merkitä: ”Ensi kerran poikien käsitöitä tällä koululla.” Siten olikin koulu saatu niille urille, joita se kulki suurin piirtein vuoteen 1933, vain oppilaat ja opettajat vaihtuivat. Rakennuksia lisättiin: v. 1902 13:65 maksava perunakuoppa, 54:40 maksava liiteri ja 74 markalla lato v. 1906.

Oppilaiden koulupäivä oli samanlainen kuin nykyään, paitsi että järjestäjät huolehtivat lämmityksen aamuisin, ja isommat tytöt siivouksen aina koulun jälkeen. Lisäksi kertoi koulun ensimmäisiin oppilaisiin kuuluva Hilma Minkkinen, että vesi oli kannettava Napsalan kaivosta. Samaten hän kertoi ruokailusta, että useat tulivat paljas leipäpala eväänä. Näiden leivälle opettaja sitten sipaisi voita koulun puolesta.

Johtokunnalle esitettiin v. 1916 keittolan järjestämistä. Pöytäkirja kertoo: ”Katsottiin kannattamattomaksi laittaa keittohomma kuin oli liian vähän tositarvitsijoita lapsia, vaan avustamme 5 mk:n arvosta seuraavasti…” V. 1919 saatiin sitten ”keittohomma” ja ensimmäiseksi keittäjäksi valittiin Miina Takala.

Seuraava suuri muutos kansakoulun vaiheissa oli v. 1921 annettu oppivelvollisuuslaki, joka Pajupurolla tuli täyteen voimaansa vasta v. 1933. Silloin valittiin alakoulun opettajaksi Saimi Autere. Alakoulu oli 18-viikkoinen, toimi vuorovuosin täällä käsityösalissa ja toisen vuoron Leuhulla. Kokovuotiseksi alakoulu tuli 28.10.1940, oli yhteisenä (18-viikkoisena) Leuhun kanssa lukuvuonna 1943-44 ja lopullisesti kiinteäksi se muuttui 18.8.1944. Oppilasmäärän jatkuvasti noustessa kohosi opettajienkin luku kolmeen 1953.

Koulurakennuksessa tehtiin peruskorjaus 1937. 3-opettajaiseksi muuttumisen jälkeen jouduttiin odottamaan 6 vuotta toista peruskorjausta, joksi ajaksi alakoulu sijoitettiin Pellonpään tupaan vuokralle. Vuonna 1968 sitten valmistui toinen koulurakennus ja uusi talousrakennus, päärakennus koki sisäkorjauksen ja uudelleenjärjestelyn, vanha sauna, talousrakennus, kellarit ja lato purettiin. Päärakennuksessa on edelleen 3 luokkahuonetta, kokoelmahuone ja tilava oppilaseteinen; uudessa rakennuksessa yhdistettykäsityö- ja voimisteluluokka, opettajan asunto, koulukeittola, talonmiehen asunto, säilytystilat; talousrakennuksessa sauna, puuvaja, varastotiloja ja oppilaskäymälät. Koulurakennukset on varustettu vesi- ja viemärijohdoilla ja kummassakin on oma keskuslämmityksensä. Ja siten koululla on aikanaan paljon porua aiheuttanut 120 metriä syvä porakaivo.

Oppilasmäärä oli, kuten jo aikaisemmin on mainittu, ensimmäisenä lukuvuotena 41, seuraavana 45 sitten vaihdellen 20-35 aina alakoulun perustamiseen, vuoteen 1933. Sen jälkeen, kun jatko-opetuskin alkoi 1.10.1934, oppilasmäärä nousi hilajlleen saavuttaen huippunsa 1958-59, jolloin se oli 103. Sen jälkeen alkoi laskusuunta.

100-vuotisjuhlassa

Edellä oleva on 60-vuotishistoriikistä osia. Nyt istun 100-vuotisjuhlassa ja mietin, mitä oli elää aikoinaan Pajupurolla. Tällä kohdalla oli ennen korjauksia meidän asunnon toinen kamari ja sänky juuri tällä kohdalla. Siitähän tarkastaja Toivo Mäkinen sanoi, että he vaihtoivta puuhetekat pois – ja avio-onni korjautui kummasti. Suositteli.

Mutta alusta. Olimme Sinikan kanssa tutustuneet opiskeluaikoina ja nyt olimme kihloissa. Sinikka virassa Alajärven Korteperällä ja minä upseerikoulusta lomalla. Yhteistä paikkaa päätimme hakea kesällä 1953 kaksipariskuntaopettajan paikkaa oli. Päätimme lähteä ensin Hankasalmen kirkolle. Menimme moottorijunaan Jyväskylässä. Ei oltu ostettu edes lippuja. Jokin pakotti minut kysymään vastakkain istuvalta mieheltä matkaa asemalta kirkolle. Kuultuamme 10 km:stä, lähdimme pois junasta ja linja-autoasemalle juosten. Siellä oli linja-auto-lähdössä Saarijärven laiturista. Se lähtisi, kun kuljettaja saisi tavarasäkit tavarasäilöön.

Pajupurolla kävimme Kivirinnan talon emännän Suoma Peltoilan luona esittäytymässä ja lupaamassa, että menisimme naimisiin ennen koulun alkua, sillä kihlaparia ei otettu, kun koululla oli vain yksi asunto. Niin meistä tuli viimeinen vanhalla koululla asunut opettajapari.

Tarkastajista

Vajaan kahden vuoden kuluttua saimme äkeän kirjeen tarkastaja Toivo Mäkiseltä, että meidän pitää suorittaa hänelle heinäkuun loppuun mennessä kouluhallinnon tentti. Muuten hän ei voi antaa vatakirjaa. Olimme odottaneet häntä ensin tarkastuskäynnille. Sain veivattavalla seinä-Eriksonilla sovittua, että tulemme Viitasaaren Soliskylään hoitamaan laiminlyöntimme. Hän tarjosi kahvit rantakalliolla upeassa kesämaisemassa, teki jonkun kysymyksen ja asia oli selvä. Tarkastamaan hän tuli koulun myöhemmin ja oli tyytyväinen touhuun, vaikka sanoikin, että hän haluaisi ottaa kansalaisluottamuksensa pois vastanaineilta. Oli vähän pelännyt, kun oli antanut valtakirjat tarkastuskäynnittä.

Toinen tarkastaja

Oli joku Mäki. Hän oli kirjeellä ilmoittanut tulonsa tarkastamaan, mutta enpä ollut sitä kertonut Sinikalle. Autereen Saimi soitti eräänä aamuna, että hänellä on kova vatsakipu, ettei jaksa tulla kouluun. Kaiken lisäksi Sinikka oli lähdössä aamulla lastenneuvolaan.

Silloinpa koputetaan kahdeksan jälkeen meidän asunnon ovelle. Mies paksussa takissa esittelee itsensä. Luultiin, että on kirjakauppias. En onneksi ehtinyt sanomaan, ettei osteta mitään. Minulle selvisi nimestä kuka hän on ja kerroin silloisen opettajatilanteen. Sinikka ehti jo ihmetellä, miksi kerron kirjakauppiaalle hänen neuvolakäynnistään. Tarkastaja sanoi. ettei se mitään, ja niin minä hoitelin kolmea luokkaa. En muista osallisuiko hän siihen touhuun. Tarkastaja Mäki sanoi aloittavansa tarkastuksen meidän koulusta, kun papereissa oli meillä niin paljon iltatoimintaa. Meillä oli puutyö-, shakki-, pöytätennis-, nahka-, rottinkikerhoja ja osallistumme nuorisoseuran toimintaan.

Sinikka mustelee

Ensimmäisenä vuonna annoimme peräkamarimme keittäjän, Piesasen Lyytin asuttavaksi. Me käytimme keittiön ovea, ja hän kulki takakautta vieraseteisen läpi ulos ja keittolaan, jossa keitteli myös omat ruokansa. Emme tarvinneet sitä tilaa, eihän meillä ollut huonekalujakaan. Olin myynyt paripientä nojatuolia lähtiessäni Alajärveltä, niin että sieltä nostettiin linja-auton katolle keittiön pöytä, pari jakkaraa, sohvapöytä, seinäpeili ja tuo putkisänky. Pentti kasasi parista puulaatikosta radio- ja peilipöydän. Ne päällystin vihreällä puuvillakankaalla. Ensimmäinen yhteinen huonekalu, nojatuoli n uudelleen päällystettynä nostalgisena muistona kodissamme.

Siihen aikaan ei ajateltu, että ensin pitää olla valmis koti, auto jne. ennen kuin hankitaan lapsia. Työpaikka oli silloin kuitenkin varma.

Peräkamarissa juuri sillä paikalla, missä 100-vuotisjuhlissa istuimme oli aikanaan sohvasänky, jonka päällä poikamme aina kopassaan päivät nukkui. Olivat tyytyväisiä vauvoja. Lieneekö siihen syynä, että ääneni – kuuluva sellainen – kuului seinän takana. Näin äiti oli läsnä työpaikallakin.

Harmeja

Yksi minulle iso koettelemus oli torakat, joita en ollut koskaan nähnyt. Niitä oli koululla. Hyppäsipä Valistuksen tavaralaatikosta kerran yksi lattialle.

Oli johtokunnan kokous ja joimme rauhassa kahvia. Yks’ kaks’ äimme Pentin kanssa, että torakka vilistää lattian poikki. Jompikumpi meistä kiirehti muka kaapista jotain ottamaan ja tallasi sen päälle.

Mieleenpainuvin ja suorastaan kauhua herättävä tilanne sattui, kun kirkkokuoroa vierailu koululla. Piispa, silloinen kirkkoherra Eero Lehtinen Marja-rouvansa kanssa oli kahvilla keittiönpöydän ääressä. Rouva oli saanut Amerikasta kirjeen, jonka ehti avata vasta meillä ja luki sitä. Yht’ äkkiä huomasin että hänen kahvilautasensa reunalla oli tumma möykky. Kauhistus! Torakka! Ollutko kahvissa? Rouvapa taitteli kirjeen laukkuunsa, pani möykyn suuhunsa ja sanoi ”Ai, purukumi meinasi jäädä”.

Lieneekö silloin ollut Amerikasta peräisin. Torakkasota loppui, kun viimeinen pesäke löytyi keittiön leivinuunin yhdestä kolosta.

Uusia tuulia

Keittiöstä tuli sitten kokoelmahuone, meille se oli myös opettajanhuone, jossa ainakin joka adventtilauantai, työviikothan olivat kuusipäiväisiä, joimme Saimi-open kanssa joulutorttukahvit.

Kun uusi asunrakennus almistui kaikkine mukavuuksineen, tuntui että jäämme pajupurosiksi, mutta toisin kävi. Uudessa asunnossa asuimme kaksi vuotta, joista toisena Pentti opiskeli Oulussa.

Pentti piti Pajupuron Nuorisoseuran 80-vuotisjuhlapuheen, jonka otsikkona oli ”So Green was my Valley”. Niin vihreä olit laaksoni. Sitä se on vieläkin. Tavailoitten Marja-tytär, paluumuuttaja, sanoi minulle kerran, että tähtitaivaskin on upeampi Pajupurolla kuin kirkolla.

Pentti jatkaa

Vuosikymmenen lopulla aloin laskeskella, että koulu muuttuu kaksiopettajaiseksi. Kun vielä olimme saaneet nämä kaksi pojanvesseliä, heidän koulunkäyntinsä helpottamiseksi, suunnittelimme poislähtöä Pajupurolta, vaikka asuntokin oli nyt uusi. Luimme jotain kansalasikoulun alkamisesta. Puhuin asiasta 1960 tarkastaja Aarne Lehtiselle asiasta, koska hakupaperissa piti olla tarkastajan suositus. Toukokuussa sanoin hakeneeni todella Ouluun, ja hön sanoi lähettäneensä suosituksen jo kouluhallitukseen.

Ouluun meno on muistissa pysyvästi. Olimme hankkineet appiukolta käytetyn -52  mallisen Mersun, jolla lähdin vesisateessa ajelemaan tuota 300 km:n matkaa. Ajoin Oulussa puhelinkioskille ja soitin kotiin. Sillä aikaa oli takarengas tyhjentynyt. Vaihdoin sen sateessa ja ajattelin että olin hullu, kun tänne tulin. Menin yömajaan, koska ei ollut muuta ja seuraavana päivänä opiskelua aloittamaan ja asuntoa etsimään.

Vaihteleva vuosi meni ja muutimme kirkolle asumaan ja koulunpitoon.

Lyhyt katsaus viime vuosikymmeniin

Eila ja Heikki Tavaila tulivat Pajupurolle jälkeemme. HE joutuivat ennakoimani tilanteen eteen. Saimi Autere vanhimpana jäi automaattisesti, toisen opettajan paikka kuului miehelle., siis Heikille. Eila (olisi ollut Sinikka) siirtyi kirkolle. Tavailat ratkaisivat ongelman rakentamalla talon Hietalahteen 1969 ja Heikki kulki Pajupuron kuuluisaa huonoa tietä keli kuin keli. Saimi Autereen jälkeen tuli Ilona Kuikka. Henny Eräjärvi oli myös vakinaisena. Väliaikaisia opettajia on ollut lisäksi useampia.

Vakinaisia virkoja ei ole oikein uskallettu täyttää, koska lapsiluku on aina vain pienentynyt., osin syynä muuttoliike taajamaan työn perässä.

Nykyiset opettajat ovat Helena Autio, Eija Rautianen ja Ilomaija Kinnunen. Heitä on jälleen kolme Leuhun lopettamisen jälkeen. Koulun keittäjä on Tarvaisen Kainon Maija-rouva, joka hoiti juhlakahvittelun. Tavailoitten jälkeen on opettajan asunnossa asunut Arvo Laitisen perhe, Anita-rouva hoitelee vahtimestarin töitä

Ja lopuksi

Kun 40 vuotta sitten selasin 60-vuotista olemassaoloa käsittelevää aineistoa, jouduin runsauden pulan eteen, koska jo ennen nykyisin paljon puhuttua paperisotaakin jouduttiin kaikki yhteiset asiat tallettamaan kirjallisesti. Edellä olevanlaisiksi hahmottuivat koulun vaiheet, joihin monella entisellä oppilaalla olisi varmaan kerrottavana vakavaa ja huvittavaakin tapahtumaa itse koulun alati vaihtuvasta elämästä

Tämänkin koulun historia kuvastaa vaiherikkaita aikoja kansamme elämässä. Ovathan alkuajat vieraan vallan alaisuutta, josta pieninä, mutta paljonpuhuvina esimerkkeinä vieraat leimat kirjeissä ja päiväkirjoissa lupapäivien selityksenä mm. seuraavaa: Suuriruhtinaamme syntymäpäivän johdosta, H.M. Keisarinnan nimipäivän johdosta, Suuriruhtinaan nimipäivä, Perintöruhtinaan syntymäpäivä jne. Samaten vuosien 1905, 1917-18 tapahtumat, koulunkeskeytys talvisotavuonna sekä siirtolaisuus.

Pajupuron koulu on varmasti osaltaan täyttänyt ja vielä tänäänkin, nyt lakkautusuhasta selvittyään, täyttää sitä päämäärää, jonka Suomen kansakoulun isä Uno Cygnaeus, on sille asettanut sanoessaan, että kansakoulun ”tulee täyttää kaikki opetuksen tarjoamat soveliaat tilaisuudet Jumalaa pelkäävän mielialan, isänmaallisen mielen ja ylevän yhteishengen, todellisen sosiaalisen mielen herättämiseksi ja kartuttamiseksi.”