1940-1949

1940

  • Koivisto. Tilan vanha päärakennus palaa huhtikuussa (Pajupurontie 567).
  • Kauppaliike Haukkaperällä. Paavonseutu rakensi uuden, siistin ja ajanmukaisen myymälärakennuksen Hirvikankaan kohdalle maantien varteen.

1941

  • Puromäki. Hannes Autereen tilan toinen, matala  päärakennus valmistuu (Pajupurontie 774).
  • Kotilampi. Tilan päärakennus valmistuu (Kantolantie 37).
  • Saarijärven Osuuskaupan Pajupuron sivumyymälä lopettaa toimintansa Pajupuron talossa. Sen jälkeen kauppatoimintaa hoitivat yksityishenkilöt.

1942

  • Pajupuron nuorisoseuran opintokerho perustetaan syksyllä.  Ensimmäiseksi opinto-ohjaajaksi valittiin Suoma Keto-aro, Jäseniä liittyi kerhoon noin 10, etupäässä naisia ja nuorukaisia.
  • Pauli Hiirosen tervatehdas. Talvisodan invalidi Pauli Hiironen perustaa oman, pienemmän tehtaan jolla hankkii lisätuloja.

1943

  • Hirvikankaan koulu perustetaan,  ja toimi vuoteen 1951 saakka Haukkalan talossa. 

 

  • Pomppatakin jona omistaja aseveljien puunajotalkoossa unohti halkopinon päälle, saa periä Toivo Tarvaiselta, Pellonpäätä. (Sampo-lehti 20.3.).
  • 23.6. Tulipalo Saarijärven Hiili Oy:n terva- ja hiilitehtaalla.  Tervaa paloi yli 1000 kg.
  • 24.6. Metsäpalo Kaura-ahon vieressä olevalla Kuoppamäellä. Tuli karkasi juhannuskokosta.

1944

  • 14.1. Jänismäen sauna paloi. Maininttakoon että samasta talosta paloi asuinrakennus kesällä -41, joka kuitenkin on saatu uudelleen rakennetuksi. 
  • Helmikuu. Hevonen potkaisi sotamies Uuno Tollolaa lomalla pahasti reiteen. Loma loppui ja stm. Tollola joutui palaamaan joukko-osastoonsa.
  • 21.3. Pajupuron opintokerho järjesti illanvieton. Ohjelmasta mainittakoon Helga Pylväläisen lausunta ja Saga Karhisen ja Elli Svanin luentaesitykset ja Ensio Piesasen esittämä pakinapöytäkirja.
  • 16.5. Uittomies hukkui Murronjokeen. Multialta kotoisin oleva uittomies Toivo Lampinen saatin jonkun tunnin kuluttua ylös, mutta henkiinherättämisyritykset olivat silloin jo tuloksettomia.
  • Kesäkuu. Uittotyöt Murronjoessa. “Ammattitaitoisesta työvoimasta on tosin puute mutta veden runsaus on paljon korvannut sitä. Suuren osan työvoimasta muodostavatkin naiset ja poikaset, joille on annettava täysi tunnustus avustaan tässä tärkeässä yhteisessä kotirintamakamppailussamme”.
  • 26.6. Korpraali Onni Jakoaho kuoli haavoihinsa.
  • 29.6. Alikersantti Eeti Piesanen kaatui.
  • 6.7. Evald Naskali kaatui.
  • 7.7. Sotamies Matti Sillanpää kaatui.
  • Heinäkuu. Reino Naskali Pajupurolta kaatui.
  • Elokuu: Kihlauksen julkaisivat: Annikki Andersson ja Emil Lehtinen (Sampo 8.9.1944).
  • Joulukuu. Onni Tarvaisen hevonen kuoli valjaisiin keskellä tietä. Kuoleman syynä lienee ollut sydänkohtaus.

1945

  • Kujala. Tilan päärakennus valmistuu (Hännistenmutka 39).
  • Saarijärven Terva Oy. Perustettiin vuoden alussa Perä-Hännilään, toimitusjohtajana Vihtori Peräaho. Osakeyhtiö rakensi kevään aikana neljä pannua sisältävän tehtaan, joka valmistui heinäkuun puolivälissä. Tehdas paloi noin kuukautta myöhemmin.
  • Tammikuu. Mv. Vihtori Pajupuro on myynyt hyvän sukuselvän tamman Olavi Eräjärvelle huomattavasta hinnasta. (Sampo 26.1.)
  • 18.1. Pajupuron nuorisoseuran vuoden ensimmäinen kokous Puroaholla. Kokouksen puheenjohtajana toimi Veikko Alapiha ja sihteerinä Elli Svan. Ohjelmassa oli pari riemukasta kohtaa, ja virallisia asioita pohdittiin pari tuntia hyvällä yhteisymmärryksellä.
  • 15.2. Pajupuron nuorisoseuran kokous Niemessä. Lopuksi kiitettiin talon ystävällistä ja reilua isäntäväkeä tukevalla kädenpuristuksella.
  • 24.2. Kiertokauppias Otto Pärtönen kuoli sydänhalvaukseen. Hänet tunnettiin yleisesti erittäin sanavalmiina miehenä.
  • 4.3. Hiihtokilpailut Napsalassa. Olavi Piesanen oli miesten sarjassa hopeasijalla. Ensio Piesanen sarjassa “Pojat, alle 18 v” kolmas ja Sanni Kivirinta naisten sarjassa toinen.
  • 17.3. Pajupuron Nuorisoseuran vierailuiltama Malun ns.talolla. Ohjelma vaihteleva, näytelmä “Me kuuliaiset lapset” ja tanssia. Pääsymaksu 20 markkaa.
  • 8.4. Puhelinosuuskunnan kokous Kuuselassa. Puheenjohtajana Jussi Kivirinta ja sihteerinä Aino Autere. Keskustelun aiheena mm. mitä melkein loppuunkäytetylle keskuskoneelle tehdään ja minne koko keskus muutetaan. Keskus sijoitettiin Vuorisille, koska isäntäväki Vuorinen siihen suostui.
  • Huhtikuu. Paljon hevoskauppoja. Mm. Viljami Purola on myynyt oman kasvattinsa, hyvän tamman Vihtori Tarvaiselle suuresta rahasummasta. Mv. Matti Rimmi on myös ostanut Vihtori Tarvaiselta hyvän tamman. Hinta kuulema hipoo 50.000:-. (Sampo 20.4.)
  • 18.4. Varas liikkeellä Perä-Hännilässä. Tuntematon mies varasti yöllä Haukkalan Martin rahapussin, jossa onneksi ei ollut kovin paljon rahaa. Samoin oli kadonnut talon pikkumiehen kesälappi ja opettajatar Alasen lihapaketti.
  • 26.4. Nuorisoseuran kevätkuukausikokous Pajupuron koululla. Saapuvilla oli runsaasti jäseniä. Ohjelma esittivät vuorostaan nyt tytöt ja se oli hyvää ja hauskaa.
  • 28.4. Ilkitöitä Murronjokivarrella. Mm. erään talon hevosia olivat raakimukset hakanneet tallissa. Tallissa säilytetty 40 litraa tärpättiä oli myös kaadettu maahan ja tallin juottoallas säretty. Tihutyöntekijöitä ei ole vielä pidätetty, mutta heidät tunnetaan ja pääsevät vankilan kuokkamaille kesälomalle. (Sampo 4.5.)
  • 13.5. Äitienpäiväjuhlat Pajupuron koululla. Ohjelmasta mainittakoon opettaja Jäppisen, opettaja Autereen sekä V. Kasken puheet, kuorolauluesitykset ym. Tilaisuus oli äideille virkistävä ja mieliinpainuva.
  • 20.5. Pajupuron ns:n opintokerhon lopettajaisiltamat Murronaholla. Ohjelmassa mm. V. Kasken tervehdyspuhe, lausuntaa esitti M. Nurmela ja hauskan pilan V. Alapiha.
  • 27.5. Polkupyöravarkaus Pajupurolla. 27.-28. päivien välisenä yöna katosi Pajupuron Kankaalasta naisten pyörä. Epäilykset kohdistuivat heti talossa muutaman päivän oleskelleeseen Tauno Pollariin. Otto Pihlainen sai aamulla varkaan kiinni. Pyörän runko löytyi ilman kumeja sillä hän todennäköisesti on kätkenyt ja myynyt. (Sampo 15.6.)
  • Selvinnyt pyöräkumin varkaus. Kun varas pantiin lujille, toi hän myöskin kumit takaisin, joten pyörän omistaja on tyytyväinen. (Sampo 22.6.)
  • Uittotyöt Murronjoella ovat tältä keväältä päättyneet. Puumäärä olikin huomattvan suuri. (Sampo 22.6.)
  • 28.6. Johan Karhiselta kuoli hevonen. Isäntä löysi hevosen kuolleena isosta veteläpohjaiseta ojasta, jonne se oli joutunut piehtaroisessaan tai jostain muusta syystä.
  • 12.7. Ukkosilman tuhoja. Ukonilma tappoi Alle Tarvaiselta viisi lammasta. Lampaat olivat laitumella, jonka yli menevän sähköinjan takia paikalla ukkonen oli voimakas.
  • 12.8. Tervatehdas paloi Perä-Hännilässä. Kello 23 aikaan syttyi Saarijärven Terva Oy:n omistama tervatehdas tuleen. Tehtaan kaikki puuoast paloivat, samoin 1300 litraa tervaa, 280 litraa tärpättiä ja 50 hehtolitraa hiiltä. Vahinkojen lasketaan nousevan noin 0,5 miljoonaan markkaan. Tehdas oli 4-pannuinen, aivan vasta valmistunut ja vakuuttamaton. Paloa arvellaan tuhopoltoksi.
  • Löytyykö vielä pitempää hamppua? Eeli Piesasen pellossa Pajupurolla hamppu on kasvanut 309 sm mittaiseksi. (Sampo 21.9.)
  • 23.9. Perä-Hännilän työväenyhdistyksen perustamiskokous Myllyaholla. 
  • 23.9. Pajupuron nuorisoseuran poikien urheilukilpailut. Tuloksista mainittakoon alle 14-vuotiaiden neliottelu: 1. Ensio Jakoaho, 2. Reijo Rossi ja 3. Aaro Piesanen.
  • 25.9. Pajupuron nuorisoseuran johtokunnan kokous Osuusliikkeellä. Tyydytyksellä todettiin viime toimintavuoden tulot odotettua suuremmiksi.
  • 3.10. Tapaturma Perä-Hännilässä. Peräahon 17-vuotiaan Risto-pojan vaatteet tarttuivat voimakoneen akseliin kiinni kun Karissa puitiin. Risto joutui pyörimään hetken koneen akselin mukana, joka repi häneltä vaatteet melkein kokonaan. Lääkärin mukaan pikaiseen paranemiseen on toiveita.
  • 12.10. Perä-Hännnilään perustettu opintokerho. Irja Alanen valittiin kerhon puheenjohtajaksi ja sihteeriksi Hilkka Alapiha Oppiaineeksi päätettiin ottaa “Nuorison käytös”, ehdottomasti sopivin aihe sille nuorisolle.
  • 16.10. Pajupuron nuorisoseuran vuosikokous. “Johtokuntaan tulivat kuuluvaksi Elli Svan, Eeva-Liisa Kivirinta, Toini Rautiainen, Ilmi Pylväläinen, Paavo Kivirinta, Mikko Kaalimaa, Aarre Autere ja Eemil Lehtinen. Kokous päättyi yhteislauluun.”
  • 17.10. Pajupuron ns:n iltamat Napsalassa. Ohjelmasta mainittakoon Paavo Kivirinnan miehekkäällä tenorillaan esittämä “Jeskandeeri” ja Vaito Joutsenen hauska kupletti. Yleisö ulvoi naurusta ja osaksi kauhusta V. Alapihan ja V. Joutsenen esittäessä pilaa “Suolisolmu”.
  • 25.10. Pajupuron Ns:n syystempaus Mahlun ns. talolla. “Väliajan jälkeen saimme nähdö 2-näyt pilan “Hieno Käytös”. Esitys oli tyydyttävä, joskin muistamattomuus aiheutti muutamia kuolleita kohtia ja liikehtiminen oli hiukan epävarmaa…. Ohjelma kokonaisuudessaan oli kevyttä, reipasta ja vaihtelevaa”.
  • Tieyhteys Pajupurolta Lannevedelle lyhenee uuden asutustien valmistuttua Kaarnakosken sillalta Metsäkalliolle noin 8-9 km. Tien valmistumienen jää ensi kesään. (Sampo 2.11.)
  • 2.11. Viinaa kuin Kaanaan häissä.  Artikkeli Sampo-lehdessä joka nosti useiksi viikoiksi mittavan mielipidekirjoittelun aiheesta. “Jokapäiväisessä elämässä täällä on korjaamisen varaa jos minkä verran. Nurkkatansseja on harva se ilta ja niissä viinaa on kuin Kaanaan häissä. Ihme kyllä, tappeluja ei ole sentään sattunut.” “Tehtailijat kuuluvan maksavan rukiista 5000-6000 mk hl:sta, mutta siitä valmistamastaan tavarasat he saavat n. 10000 mk. Onko ihme, jos yksityisyritteliäisyys kukoistaa tällaisten satunnaisten mahdollisuuksien keskellä…”
  • Pajupurollakin kummittelee. Sillanpään seutuvilla, heinälatojen läheisyydessä, on muutamana iltana nähty liikuskelemassa oudon näköinen olento, joka muistuttaa pystyssä kulkevaa patjapussia, jolla on jalat…. Sillanpään ladosta on viety heiniä…. Naapurinmiehet ovat uhanneet ottaa asiasta selvän. (Sampo 9.11.)
  • 4.11. Tapaturma metsästysmatkalla uhkasi sattua kun Reino Hoikkala oli kahden toverinsa kanssa jänisjahdissa. Joutuivat jänista ajessaan perättäiseen asemaan toinen toisensa tielle; kuula suhahti Hoikkalan korvan ohi aivan läheltä. Mieheltä meni toistaiseksi kuulo.
  • 8.11. Pajupuron nuorisoseuran ja Pajupuron kansakoulun johtokuntien yhteinen kokous.Päätettiin että koulua voidan käyttää opintokerhohuoneistona, koska tätä ei aikaisemmin ole voitu tehdä erinäisistä syistä, ja koska kerholla ei ole muuta tarkoitukseen sopivaa huoneustoa käytettävissä.
  • Myytävänä huhtikuussa seitsemännen kerran kantava hyvä lehmä. Tiedustelut osoitteella: Eeli Paananen, Pajupuro puh. 29. (Sampo 16.11.).
  • 18.11. Pajupuron puhelinosuuskunnan kokous.  Tilaisuudessa kuultiin vuoden toimintakertomus ja tilit, ja todettiin että budjettimme kallistuu arveluttavasti väärinpäin, kun vielä yleisen palkankorotuksen takia keskuksenhoitajan palkka nostettiin 2500 markkaan kuukaudessa ja rahastonhoitajan palkka 1500 markkaan vuodessa. Tästä johtuen oli pakko saada lisää tuloja, siksipä puhelumaksut nousivat myös: paikallispuhelut 1 mk, kirkolle 2 mk, vuosimaksi 600 mk ja osakemaksu 500 mk.
  • 19.11. Äkkikuolema Pajupurolla. Äkillinen kuolema kohtasi suutari Otto Pihlaista Pajupurolla. Vainaja oli 70 v. ikäinen
  • 19.11. Tapaturma Perä-Hännilässä. 15-vuotiaan Raimo Hännisen ratsastaessa hevosella kotoaan tervatehtaalle, liukastui hevonen ja kaatui, jolloin pojalta katkesi jalka. Mainittakoon että salamta pojalta kerran aikaisemminkin on katkennut jalka.
  • 19.11. Tapaturma Perä-Hännilässä. Esa Peräahon ollessa särkemässä tervaksia tehtaalla, irtautui kirvs varrestaan ja iski haavan pojan päähän. Lääkäriapuun ei vielä ole tarvinnut turvautua.
  • 1-16.12. Hannes Autereen ja Yrjö Hakalan yhteisnäyttely Jyväskylässä Parkkosen Huonekaluliikkeessä.
  • 30.12. Pajupuron Kristillisen nuoriso-osaston ja pyhäkoululaisten juhla Jokelassa. Lapset esittivät kaunista ja monipuolista ohjelmaa tuvan täyteiselle yleisölle.

1946

  • Rauhala. Tilan päärakennus valmistuu (Kauravuorentie 151).
  • Imatran linja: ensimmäinen sähkölinja rakennetaan Pajupuron kohdalla.
  • 20.1. Pajupuron kristillisen poikakerhon kilpahiihdot Murronaholla. Keli oli luistava ja osanotto kilpailuihin vilkas. Sarjassa pojat alle 14-v tulokset: 1. Matti Rossi, 2. Antero Laitinen ja 3. Jorma Lampinen.
  • 22.1. Ostokorttien jakelu Pajupuron koululla.
  • 27.1. Pajupuron ns:n väliset hiihtokilpailut Puroaholla. Sää oli mitä parhain ja keli luistava. Naisten sarjan tulokset: 1. Kaisu Härkönen, 2. Sanni Kivirinta ja 3. Irja Ahonen.
  • 3.2. Pajupuron Puhelinosuuskunnan aiotut iltamat siirretty voittamattomien esteiden takia sopivampaan ajankohtaan.
  • 10.2. Pajupuron nuorisoseuran järjestämät iltamat Napsalassa. “Tanssiajan loputtua tasan kello 24, on hieman “liikutetun” yleisön poistumisessa paljon toivomisen varaa, sillä seuramme vaatii tinkimätöntä täsmällisyyttä, jota ripeäotteiset järjestysmiehemme noudattavat kiitosta ansaitsevasti”.
  • Tontti myytävänä. Maansaantiin oikeutetuille Pajupuron tien varrelta, Murronjoen Paavonseudun kohdalta. Martta Ahtikoski, Korpilahti, Tikkala. (Sampo 22.2.).
  • 14.2. Pajupuron nuorisoseuran järjestämä perhejuhla Pajupuron Napsalassa. Juhla oli järjestetty tarkoituksella tutustuttaa vanhempaa väkeä nuorisoseuramme toimintaan. Taiteilija Hannes Autere rouvineen lahjoitti Pajupuron nuorisoseuralle noin 10.000 mk arvosta taideteoksia.
  • 1.3. Työpaikkailmoitus: Saarijärven kunnan Hirvikankaan kansakoulun johtokunta julistaa supistetun kansakoulun opettajan viran haettavaksi koevuosille. Virka otettava vastaan 1.8.1946.
  • 10.3. Pajupuron opintokerho haastoi Perä-Hännilän opintokerhon kilpasille ladulla.
  • 10.3. Pajupuron ns:n hiihtokilpailut Napsalassa. Loistavan sään vallitessa oli yleisöä kertynyt runsaasti ja hiihtäjiä yli viisikymmentä. Miehet: 1. Aarne Kansanaho 2. Eino Kansanaho, 3. Olavi Piesanen.
  • 17.3. Puhelinosuuskunnan kokous Osuusliikkeellä klo 11. Tärkeimmäksi päätökseksi tuli, että tilien tasapainoon saattamiseksi aiotut iltamat jätetään pitämättä, mutta sen sijaan kannetaan kaikilta osakkailta kannatusmaksuna 300 mk.
  • 17.3. Perä-Hännilän opintokerhon keskeiset hiihtokilpailut Uudellatalolla. Illalla oli samassa talossa yleinen illanvietto, jonka ohjelmasta mainittakoon kerholaisten lauluesitykset, Hilkka Alapihan asiallinen hiihtopuhe, Martti ja Sakari Hoppulan kupletti, Pirkko Alapihan kronikka päivän kilpailuista sekä näytelmä “Avioliitto-ilmoitus”.
  • Neljä viinatehdasta hävitettiin. Yksi Sulkusillan ja Soiniemen välisessä maastossa. (Sampo 22.3.).
  • Työruuhkan vuoksi ei oteta huhtikuun aikana töitä tehtäväksi Pajupurolla Vuorisen pajalla.(Sampo 4.4.).
  • Murronjoen pojat huomatkaa! Iloisesti yllättyneinä järjestämästänne suurenmoisesta illavietosta haluamme lausia parhaimmat kiitoksemme. Murronjoen tytöt. (Sampi 12.4.).
  • 13.4. Iltamat Pajupuron Murronaholla. Ohjelmassa 2-näytöksinen pila “Kilpakosijat”, ym – tunti tanssia. Järjestää Murronjoen Demokraattinen Yhdistys.
  • 27.4. Omituinen pyörävarkaus Pajupurolla. Uuno Tollolalta varastettiin Pajupuron Hongistolta polkupyörän etupyörä jossa vaalea Nokian päällysrengas. Renkaassa on tuntomerkkinä viiltohaava, joka on korjattu sisältäpäin ensiapusiteen päällyksellä. Kumin takaisinsaajalle luvassa 2.000 mk palkkio.
  • 5.5. Käytetyt miesten kalossit vaihtui uusiin 11 no:n kalosseihin häissä Haukkalassa. Erehdyksestä voi huonommalle osalle jäänyt soittaa: Pajupuro 27.
  • 12.5. Pajupuron opintokerhon järjestämät äitienpäiväjuhlat. Ohjelmassa oli mm. Veikko Alapihan tervehdyssanat ja korviketarjoilu äideille.
  • 12.5. Hirvikankaan koulun aitienpäiväjuhlassa puhui past. Hovikoski. Muusta ohjelmasta olivatkansakoululaiset opettajineen huolehtineet. Äideille tarjottiin asiaankuulvat korvikkeet.
  • 18.5. Opintokerhon järjestämät Lopettajaisiltamat Napsalassa. Hupaisa ohjelma, mm. 1 os. näytelmä “Naimisiin”. Tunti tanssia.
  • 25.5. Hengelliset juhlat Pellonpäässä. Kitarakuorolaulua. Puhujina: Pastori V. Pylkkänen. K. Ijäs, O. Koskinen, V. Kaarakainen, V. Salo, N. Tupala, veljekset Hokkanen, E. Jäppinen ym. 
  • Lipeäkiveä ryyppäsi muuan mies Pajupurolta viime lauantai-iltana, luullen sitä viinaksi. Mies joutui sairaalaan. (Sampo 24.5.)
  • 26.5. Murtomaajuoksukilpailut järjesti Pajupuron nuorisoseuran urheilutoimikunta Pajupurolla. Miehet 6 km: 1. Olavi Piesanen, 2. Veikko Kaalimaa ja 3. Alvi Siikku.
  • 29.5. Perä-Hännilän lopettajaisiltamat Uudellatalolla. Ohjelmassa 1-os pila “Yllätyksien päivä”. Tanssia.
  • 120 gr painoisen munan on muninut Eelis Siistosen kana. Toinenkin muna painoi 110 gr. (Sampo 14.6.)
  • 9.7. Konevoimaisen lehesmyllyn perä pyyhkäisi Pajupuron Mäntylässä Toivo Svanin oikeaan käteen, jolloin käden selkäpuolen jänteet ja verisuonet vioittuivat. Lääkärin lausunnon mukaan kestää kauan ennenkuin käsi paranee.
  • Pari kulopalon alkua sattui Pajupurolla viime viikolla. Toinen Haarasen rannalla nuotiosta päässyt ja toinen Rimmin talon läheltä Kaskesta karannut. (Sampo 26.7.).
  • Leikkuuaika on. Ja sirppiä jokunen määrä saatavana. Ei korviketta. Vuorinen, Pajupuro. (Ilmoitus Sampo-lehdessä 2.8.).
  • Toukat tekevät tuhoja Pajupurolla ennenkaikkea vehnäpelloissa, syöden vehnän tähkän alkaen latvasta. (Sampo 9.8.)
  • 13.8. hartaushetki Pajupuron Takalassa. Puhuu pastori Hovikoski.
  • Uusia puhelimia on Pajupuron keskukseen kuluvan kesän aikana liitetty seuraavat: Pellonpäähän Lauri Piesaselle n:o 23, Riihikallioon työnj. Liimataiselle n:o 19 ja Matti Rimmille n:o 46. (Sampo 16.8.).
  • 1.9. Pajupuron nuorisoseura järjestää yleiset urheilukilpailut Kivirinnan kentällä. Kilpailulajeina mm. murtomaajuoksu ja 3-ottelu kolmessa sarjassa.
  • 9.9. Kiertävän Lastenneuvolan tarkastus Pajupuron koululla. Neuvolaan saa tuoda kaikkki alle kouluikäiset lapset.
  • Pajupuron postiolot ovat nyt heikoissa kantimissa tunnollisen postinkuljettajan kuoleman jälkeen. (Sampo 13.9.).
  • Kellarivarkaus tapahtui Perä-Hännilän Hirvikankaalla viime viikolla, jolloin lukottomasta kellarista oli viety 10 l purkeissa olleita lakkoja ja 10 l mustikoita. Ennen ei ole paikkakunnalla tällaisia varkauksia tapahtunut. (Sampo 27.9.).
  • 22.9. Pullistuksen Pajupuron kyläjaos järjesti jäsentenväliset urheilukilpailut Kivirinnassa.Kolmiottelu (kiekko, pituus ja 60 m) Tulokset alle 17-v: 1. Seppo Piesanen, 2. Kain Tapper ja 3. Martti Sihvonen.
  • 6.10. Hengellinen juhla Sillanpäässä. Puhujina Lauri Hokkanen ja Eino Välipakka.
  • 6.-13.10. Hannes Autereen taidenäyttely Parkkosen Huonekalulikkeessä.
  • Postinkanto on nyt vihdoin järjestynyt kun Uuno Hiironen on ottanut sen suorittaakseen neljä kertaa viikossa. (Sampo 11.10.).
  • 13.10. Kesäurheilukauden lopettajaisiltamat Napsalassa. Järjestää Pullistuksen Pajupuron kyläjaos. Tilaisuus joka päättyi yhteiseen karkeloon, oli verrattain onnistunut ja toivottavasti innostaa yhä enemmän urheilumieltä Pajupuron nuorisoon ja miksei myös vanhempiinkin.
  • 16.10. Pajupuron nuorisoseuran vuosikokous koululla. Kokouksen puheenjohtajana toimi Veikko Alapiha.
  • 27.10. Pajupuron puhelinosuuskunnan vuosikokous Kivirinnassa. Puhelu,- vuosi- ja osakemaksut päätettiin pitää entisellään, samoin keskuksenhoitajan palkka. Rahastonhoitajan palkka korotettiin 3000 mk:aan vuodessa.
  • Kihloissa: Liisi Repo ja Veikko Joutsen (Sampo 13.11.)
  • 1.12. Perä-Hännilän opintokerho “Perässa tullaan”-pikkujoulu Hirvikankaan koululla. Tilaisuus oli kaikipuilin viihtyisä ja kuvaava siksi, että Perä-Hännilän nuoriso jo tosiaan pystyy vain viikon harjoituasjassa suorittamaan niin hyvin esitetyn ohjelman.
  • 9.12. Pajupuron Myllyahon taolssa oli NM-toimikunnan järjestämä ohjelmallinen pikkujoulu,jossa yleisöä oli varsin runsaasti.
  • 11.12. Pajupuron nuorisoseuran jäsenten väliset pikkujoulut Pellonpäässä. Toisessa osassa nähtiin hauska tonttuleikki, sen jälkeen Olavi A. Piesasen ja Väinö Lehtisen kaksinlaulut, Olavi Piesasen humoristinen esitelmä “Ääni, väri, syvyys, hajuelokuva joulupukin riijuureissu”.
  • Pajupuron postinkantajaksi on hyväksytty nykyinen väliaikainen postinkantaja ja viran ainoa hakija Uuno Hiironen. (Sampo 20.12.).
  • Kauniita hautamuistomerkkejä valmistan tilauksesta. Ottakaa yhteys kanssani. Frans Rossi Puh. Pajupuro, työnjoht. Takala). (Ilmoitus Sampo-lehdessä 20.12.).
  • Pudotettiin kilpapyörän satula Lanneveden-kirkonkylän-Pajupuron välille 16.12. klo 16-18 välillä. Löytäjää pyydän ilm. os. Veikko Alapiha. Pajupuro puh. (Ilmoitus Sampo-lehdessä 20.12.)
  • 29.12. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen vuosikokous kansakoululla. Järjestysmiehiksi valittiin. Emil Lehtinen, A. Autere, Ensio Piesanen, Lauri Pylväläinen, Aati Pekkanen ja Tauno Kuisma.

1947

  • Rimmi. Tilan päärakennus peruskorjataan (Metsäkalliontie 655).
  • Rehkaniemi. 1890-luvulla rakennettu tilan päärakennus peruskorjataan (Kuopiontie 141).
  • Puskianmäen pienviljelijäyhdistys perustetaan. Puheenjohtajana Viljam Kukkamäki.
  • Ne hyvin tunnetut miehet, jotka tapaniajelulla ollessaan varastivat Mäen pellolla olevasta ladosta heiniä ja ajoivat aamuyöstä pihamme lävitse, kävisivät ensi tilassa selvittämässä asioitaan välttääkseen ikävyyksiä (ilmoitus Sampo-lehdessä 3.1.).
  • 12.1. Pajupuron kyläjaoksen sarjahiihtojen ensimmäinen erä pojille. Osanottajia 12 ja rata helppoa murtomaata.
  • Kihloissa: Mauri Vilkas ja Maire Hokkanen (ilmoitus Sampo-lehdessä 17.1.).
  • 19.1. Pajupuron kyläjaoksen sarjahiihtojen toinen erä pojille. Tuloksista esim. alle 16-v: 1. Asko Rossi, 2. Ensio Jakoaho.
  • 2.2. Opintokerho “Perästä tullaan” järjestää iltaman Uudellatalolla. Ohjelmasta mainittakoon vain 2-os huvinäytelmä “Tupakkalakossa”. Lopuksi tanssia.
  • Poisjuossut pienikokoinen jäniskoira. Tuntomerkt: naaras, mustaselkä, pää ja jalat ruskeat, tuntee nimen Taru. Kaulassa panta ilman nimeä. Enssi Hänninen Pajupuro Mäkelä. (Ilmoitus Sampo-lehdessä 31.1.).
  • 9.2. Pajupuron Puhelinosuuskunnan kokous koululla. Kevätkokouksessa puhetta johti Viljam Purola ja pöytäkirjaa piti Aino Autere.
  • 23.2. Poikien hiihtokilpailut Heinäahossa. Tuloksista esim “Pojat alle 10 v”: 1. Kalevi Reinikka, 2. Veikko Suopellonmäki ja 3. Jorma Tapper.
  • 2.3. Pajupuron ns. ja Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen yleiset hiihtokilpailut Pellonpäässä. Miehet 15 km: 1. Marko Tapper, 2. Ensio Piesanen ja 3. Eino Heinänen.
  • 2.3. Kuikanlahden Nurkkalassa hiihdettiin. Tuloksista esimerkiksi Alle 8 v, 1/2 km: 1. Leo Minkkinen, 2. Jukka Görman.
  • 16.3. Perässä tullaan -opintokerhon hiihdot Hirvikankaan koululla. Tuloksista esimerkki “Ikämiehet 10 km”: Uuno Hiironen 55,24, Aapeli Alapia 1.00.02.
  • 23.3. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen “Nappulat” hiihtivät kilpaa Väliaholla. Tuloksista esimerkiksi “Pojat alle 7-v”: 1. Arvo Laitinen ja 2. Kaino Tarvainen.
  • 25.3. Pajupuron ja Perässä tulllaan opintokerhojen väliset hiihdot Hirvikankaan koululla. Voittajaksi selviytyi Pajupuro 18 pisteellä 15 pistettä vastaan.
  • 25.3. Pajupuron nuorisoseuran iltamant Pajupuron talossa. Ohjelmassa mm. Väinö Lehtisen esittämää voimistelua.
  • 2.4. Puskianperän pienviljelijäyhdistys herätettiin uudelleen toimintaan Alapihassa pidetyssä kokouksessa.
  • Kielto. Laillisen edesvastuun uhalla kiellämme Mussonjoen niityn ja Koiviston viljelysten yli kulkemisen muualta paitsi Sahilta Murronaholle menevää karttatietä. Antti Riihimäki, Ales Joutsen. (Ilmoitus Sampo-lehdessä 9.5.).
  • Hengelliset lastenjuhlat Pajupurolla Sillanpään talossa ensimmäisenä helluntaipäivänä. Puhuu opettaja J. Lehtola ja E. Välipakka, lastenohjelmaa. (Ilmoitus Sampo-lehdessä 16.5.).
  • 18.5. Murtomaajuoksumestaruuskilpailut Pajupurolla. Iltamat samana iltana Napsalassa. Reijo Rossi voitti alle 14-vuotiaisden sarjan. Taisto Jakoaho oli toinen. Pajupuro oli kyläkuntien välisessä kilpailussa neljäs. Ja iltamat päättyi yleiseen karkeloon.
  • 20.5. Äkkikuolema kohtasi palvelija Miina Lehtistä Pajupuron Puskianmäestä lääkärimatkalla.
  • 23.5. Ikävä tapaturma Pajupurolla. Tervatehtailija Eelis Paananen oli räjäyttämässä kantoja Rimminlammen lähistöllä. Virheellinen tulilanka aiheutti liian aikaisen räjähdyksen, Eelis menehtyi 44-vuotiaana.
  • 1.6. Puskianmäen pv-yhdistyksellä neuvontatilaisuus Puskiassa. Esitelmiä pitivät Paavo Jäntti ja U.E. Jauhiainen.
  • 8.6. Pajupuron nuorisoseura järjestää Iloisen illan Lannenveden Sampolassa. Alkoi orkesteri Tepevän soitolla ja yhteislaululla. jonka jälkeen Veikko Alapiha toivotti kaikki yleisön tervetulleeksi. Mailis Nurmela esitti sitten runon “Rukous keväälle” ja Väinö Lehtinen lauloi. Tämän jälkeen ohjlema kulki huumorin merkeissä. Kuultiin Olavi Piesasen esittämä juttu, orkesteri Tepevän soittama Unkarilainen tanssi n:o 5, Vaito Joutsenen toistamiseen esittämiä kupletteja, joille yleisö esitti suosiotaan, sekä vielä Veikko Alapihan ja Vaito Joutsenen esittämä pila “Parturissa” ja lopuksi näytelmä “Herra tarkastaja.
  • 24.6. Hengelliset juhlat Pajupuron Tittulassa. Puhuu Lauri Hokkanen, Eino Välipakka ym. Raamatullinen kastetilaisuus.
  • 29.6. Pajupuron kyläjaoksen sarjakilpailut. Yleisen sarjan voittaja Olavi Piesanen ja toinen Esko Piesanen.
  • 20.7. Hevosvahinko. Pientilallinen Niilo Vuoren omistama laitumella ollut hevonen löydettiin vajonneena veteläpohjaiseen ojaan. Hevonen jouduttiin lopettamaan parin påivän päästä.
  • Kivelän linja-auto kulkee kylän kautta neljä kertaa viikossa. (Sampo-lehti 22.8.).
  • Kantopostin kulkuvuoroihin kuin ise postikantajaan ollaan tyytyväisiä. Postinkantajalle on vielä sovittuja lisämaksuja lehtien tilaajilla maksamatta. (Sampo-lehti 22.8.).
  • Puhelinlinja Saarijärvelle on ollut huonossa kunnossa. (Sampo-lehti 22.8.).
  • Nuorison toivomalle urheilukentälle saatu lupa ja maa Tenttuniemeen. Nimenvaihdosta pohditaan “Kisaniemi” tai “Kenttäniemi”. (Sampo-lehti 22.8.).
  • 24.8. Pajupuron kyläjaos järjestää Urheilukilpailut Kivirinnan kentällä. Iltamat samana iltana Napsalassa. Alle 15-v 3-ottelun tulokset: 1. Aaro Piesanen, 2. Veikko Kansanaho, 3. Mikko Alapiha. Iltamissa yleisöä oli kohtalaisesti.
  • 7.9. Murronjoen poikain urheilukilpailut. Yleisen sarjan 3-ottelun tulokset (pituus, kuula, 100 m): 1. Pentti Tarvainen, 2. Marko Tapper, 3. Veikko Minkkinen.
  • Pajupurolle tilattu uusi 50-tilaajan keskuskone. Koneen hinta lisätarvikkeineen nousee yli 100.000 mk. (Sampo-lehti 12.9.).
  • 14.9. Pesäpallo-ottelu Mahlu-Pajupuro Pajupuron kentällä. Mahlu voitti 14-3.
  • 16.9. Pajupuron opintokerhon vuosikokous. Kerhon johtajaksi valittiin edellen Elli Svan. Oppiaineeksi ensi lukukaudeksi valittiin Kalevala.
  • 21.9. Ukko- ja poikamiesten välinen pesäpallo-ottelu. Poikamiehet voittivat 19-9.
  • Ruusut kukkivat myös Pajupurolla toisen kerran Pölkinahossa ja Tapperinmäessä. (Sampo-lehti 26.9.).
  • Hirvikankaan koulun opettajaksi on lukuvuodeksi 1948 valittu Aili Puranen. (Sampo-lehti 3.10.).
  • Pajupuron uusi puhelinkeskus kaikkine nykyaikaisine lisälaitteineen, kuten kaukolinjamuuntajineen ja sähköhälytinlaitteineen on nyt asennettu. Tilaajien luku nousee neljäänkymmeneen. (Sampo-lehti 10.10.).
  • 13.10. Perässä tullaan -opintokerhon vuosikokous Hirvikankaan koululla. kerhon puheenjohtajaksi valittiin Aili Puranen ja sihteeriksi Eila Hoppula.
  • Koppelo lensi puhelinlankaan Väliahon tuvan seinustalla Pajupurolla ja kuoli pois. Aarre Autere sai vähällä vaivalla hyvän paistin. (Sampo-lehti 7.11.).
  • Pajupuron puhelinkeskuksesta vedetty linja Veikko Lampiselle n:o 19 ja piakkoin tulee myös puhelin Kalle Hirvosen uuteen kanalarakennukseen n:o 2, 2 soittoa. (Sampo-lehti 21.11.).
  • Pajupuron puhelinkeskuksesta. Yksityisten osuudella linjoissa korjaamisen varaa. Keskusta hoitaa rouva Hilma Vuori. (Sampo-lehti 12.12.).

1948

  • Koivurinne. Tilan päärakennus valmistuu (Kauravuorentie 44).
  • 4.1. Pullistuksen Pajupuron kyläosaston vuosikokous Sillanpäässä. Kyläjaoksen puheenjohtajaksi vaittiin edelleen Olavi Piesanen ja sihteeriksi Aarre Autere, rahastonhoitajaksi Seppo Piesanen.
  • Kuumaa vettä läikähti ämpäristä saapasvarteen emäntä Helmi Hiirosen Perä-Hännilästä, kantaessa vesiämpäriä navettaan. Jalka paloin niin pahoin, että hänet oli vietävä Jyväskylän sairaalaan. (Sampo-lehti 8.1.).
  • 11.1. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen sarjahiihtojen toinen erä Puroaholla. Parhaat tulokset Alle 17-v, matka n. 6,5 km: 1. Pentti Mäkeläinen, 2. Aaro Piesanen, 3. Taisto Jakoaho ja 4. Matti Rossi.
  • 14.1. Pajupuron pv-yhd ja Murronahon viljavaraston kokouksessa Purolassa päätettiin anoa viljavaraston lakkauttamista ja oikeutta siirtää varat pienviljelijäyhdistykselle koneiden ostoa varten.
  • 19.1. Puskianperän pienviljelijäyhdistyksen kokous Puskiassa. Yksimielisesti päätettiin anoa Puskoanmäen kinkerin makasiinin lakkauttamista ja varojen siirtoa vijankuivaajan rakentamista varten.
  • 25.1. Pajupuron pyhäkoululaisten hiihdot Pellonpäässä. Tuloksia mm. Pojat alle 8-v: 1. Kaino Tarvainen, 2. Kalevi Purola.
  • 25.1. Pullistuksen Pajupuron sarjahiihtojen kolmas erä Murronaholla. Tuloksista esim. Alle 15-v: 1. A. Piesanen, 2. T. Jakoaho, 3. M. Rossi.
  • 1.2. Hevonen kuoli tapaturmaisesti Otto Pihlaiselta Pajupuron Kankaalasta. Vaikka hevonen oli iäkäs, koitui siitä pientilalliselle huomattava vahinko.
  • 1.2. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen hiihtokilpailut Napsalassa. Yleinen 15 km: 1. Martti Palonen, 2. Aarne Kansanaho, 3. Eino Kansanaho.
  • Tapaturma metsätöissä kohtasi Tauno Kuismaa Pajupurolla Kymi-yhtiön työmaalla valtion metsässä. Kaatuvan puun tyvi löi jalan toista puuta vasten ja koko jalka polvesta alaspäin kääntyi taakse. (Sampo-lehti 12.2).
  • 15.2. Puskianperän pv-yhdistysen kokous Uudellatalolla. Jatkokäsittelyssä viljankuuivaajalaitoksen rakentaminen.
  • Pajupuron puhelinkeskuksesta on vedetty puhelinlinja Rehkaniemeen, Väinö Marja-aholle, n:o 24. (Sampo-lehti 16.2.).
  • Poika-Humör vaihtanut omistajaa. Tarvainen ja Hänninen ovat myyneet omistamansa suurjuoksijan. Myyntihinta lienee huomattava, sillä onhan ori toiseksi nopein Keski-Suomessa. (Sampo-lehti 1.4.).
  • 29.4. Metsäsian on Veikko Alapiha nähnyt kotinsa läheisyydessä. Tätä eläintä ei ole paikkakunnalla tavattu ainakaan 20 vuoteen.
  • 2.5. Uhkaava onnetomuus Pajupurolla. Kun Vihtori Peräahon 4 ja Martta Piilosen 3 nuorinta poikaa lähtivät ongelle Sääkspään järvelle, ajautui vene kivelle ja kaatui. Martta Piilosen pojista nuorin pelastettiin aivan viime tingassa ja uhkaava onnettomuus vältettiin.
  • 9.5. Hirvikankaalla oli äitien päivä koululla. Puheita pitivät Aili Puranen ja Pentti Piesanen. Äideille oli vapaa tarjoilu.
  • Varsa kuoli synnytyksessä Emil Rautiaiselta. Iso vahinko pienviljelijälle, sillä varsat ovat kalliita. (Sampo-lehti 13.5.).
  • 14.5. Kalikka lensi silmään pientilallisen Otto Pihlaisen hakatessa havuja. Loukkaantuneen on turvauduttava erikoisläkäriin ennen kuin silmä voidaan pelastaa.
  • Kuorma-auton ovi lensi auki Pajupurolla Mailis Nurmelan seisoessa astinlaudalla.ja pitäen kädensijasta kiinni seurauksella, että auton takapyörät menivät hänen jalkansa yli. (Sampo-lehti 20.5.).
  • 29.-30.5. Hengelliset juhlat Pellonpäässä. Monta puhujaa.
  • 30.5. Pullistuksen Pajupuron kj:n sarjakilpailut Vuorelassa. Kilpailuissa oli 16 osanottajaa. Kilpailut jatkuvat joka perjantai-ilta.
  • Ruis tähkii jo. Joka ei sitä usko, käyköön katsomassa osuusliikkeen Pajupuron myymälässä. (Sampo-lehti 3.6.).
  • 4.6. Rokotus Pajupuron koululla.
  • Metsäpalo syttyi Pajupurolla Sääkspään järven rannalla kalamiesten huonosti sammuttamasta nuotiosta ja poltti metsää 20-30 aaria. (Sampo-lehti 17.6.).
  • 19.6. Kengityskurssi Puskianperän pv-yhdistyksen järjstäminä oli Pajupuron Alapihassa. Kurssinpitäjänä seppä V. Honkonen Mahlulta. Osanottajoa oli 14.
  • 26.6. Hengelliset juhlat Pajupuron Napsalassa. Kitarakuoro ja raamatullinen kastetilaisuus.
  • 15.7. Olavi Piesanen on suorittanut liikuntaneuvojan diploomitutkinnon Urheiluopiston VII liikuntaneuvojakursseilla.
  • Uuden puhelimen Pajupuron keskukseen on laittanut Otto Pihlainen Kankaalaan n:o 30. (Sampo-lehti 29.7.).
  • Pitkä rukintähkä on löytynyt Pajupuron Suomäessä Toivo Nurmelan pellosta: pituus 185 sm, jyviä oli 118 kpl. (Sampo-lehti 29.7.).
  • 1.8. Pajupuron opintokerhot tekivät huvi- ja opintomatkan linja-auolla Hämeenlinnaan ja Tampereelle. Matka onnistui erinomaisesti.
  • 3.8. Silmänsä sirppiin juoksi Hukanmen 3-vuotias pikkutyttö Pajupurolla aikuisten leikatessa ruista. Tyttä toimitettiin heti lääk’riin, ja toiveita näön säilymiseen on olemassa.
  • 6.8. Moottoripyörä ja auto yhteen. Putkityömies Eemil Rautiaisen ajaessa kovaa vauhtia Pajupuron tieltä valtamaantielle, jossa vastaan tuli kirkkoherra Fritz Johanssonin omistama ja ohjaama henkilövaunu.
  • 8.8. Polkupyöräilijä loukkaantunut Saarijärvellä. Yöllä kaatui kirkolta kotiinsa ajana Uuno Heinonen ns. Stenmanin mutkassa sillä seurauksella että toiset mylhemmin tulevat saivat toimittaa hänet tajuttomassa tilassa Saarijärven sairaalaan.
  • Uuden puhelimen Pajupuron keskukseen on laittanut Eemil Peräaho Kariin numerolla 13 2 soittoa. (Sampo-lehti 12.8.).
  • 23.8. Hätälaskun joutui tekemään armeijan hävittäjäkone Tarvaalan Tuliniemen riihipellolle. Syynä onnettomuuteen oli polttoaineen puute. Heinäseipäit rytäkässä katkeili ja kuhilaita kaatui. Huom. Kone on lentänyt Koivulehdon yli, paukkui kovasti.
  • 29.8. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen mestaruuskilpailut. Tuloksia mm. seiväshyppy; 1. Esko Piesanen 280, 2. Aaro Piesanen 270 ja 3. Reijo Rossi 270.
  • Lehmä kuoli Lyydia Vuorelta Pajupurola. Oli päässyt kaurapeltoon ja syönyt itsenäs niin täyteen, että kun eläinlääkäriä tai muuta apua ei ajoissa ehdotty saada, lehmä täytyi teurastaa. Iso vahinko ainoan lehmän omistajalle. (Sampo-lehti 16.9.).
  • Toiset poikaset pääskysillä tänä kesänä on Pajupuron Sipisessä. (Sampo-lehti 23.9.).
  • Perunasato tuli Pajupurolla ennätysmäinen. Uskaltavat nyt arimmatkin mennä naimisiin. (Sampo-lehti 23.9.).
  • Pajupuron puhelinkeskus on siirretty taiteilija Hannes
  • 21.9. Riihipalo Pajupuron Tuomilahdessa. Herman Piesasen omistama riihirakennus paloi perustuksiaan myöten. Rakennus oli vasta valmistunut ja vakuuttamaton.
  • Autereen entiseen päärakennukseen. Tilaajia on nyt 43. Vastaavana hoitajana toimii Meeri Pylväläinen. (Sampo-lehti 23.9.).
  • Lehmä kuoli Matti Rimmiltä. Oli syönyt äpärettä itsensä liiantäyteen, joten se piti teurastaa. (Sampo-lehti 30.9.).
  • 1.10. Tulipalon alku Perä-Hännilän Haukkalan talossa. Tuli syttyi ullakolla ja poltti ulkokaton ja osan pärekattoa. Mainittakoon että samassa talossa on Hirvikankaan kansakoulu.
  • Hiha puimakoneen kela-akselin ja hihnan väliin jäi Kantolassa Eino Hänniseltä; vaatteet repeytyivät ja käteen tuli lihashaavoja. (Sampo-lehti 14.10.).
  • 8.10. 60-70-vuotias siirtolaisvanhus Anni Virolainen joka on asunut Kotilaisessa tavattiin Pajupuron maantiellä kuolleena. Kuolema kohtasi vanhusta marjanvientimatkalla.
  • Pajupurolta vievät autot väkeä kappalaisen vaaliin. (Sampo-lehti 14.10.).
  • Lehmä täytyi teurastaa viime viikolla Haukkalassa kun se oli päässyt syömään liikaa perunoita. (Sampo-lehti 14.10.).
  • Hirvikankaan koulun opettajaksi on valittu Martta Koiranen, toiminut viimeksi opettajana Vihdissä. (Sampo-lehti 21.10.).
  • 28.10. Puskianperän pv-yhdistuksen syyskokous Uudellatalolla. Mm. päätettiin järjestää keittokurssit Myllyaholla helmikuussa sekä muita tilaisuuksia mahdollisuuksien mukaan.
  • 19.12. Pullistuksen Pajupuorn kyläjaoksen kokous Pajupurolla. Puheenjohtajaksi valittiin Olavi Piesanen ja sihteeriksi Irja Paloaho.

1949 

  • Uusi Paavonseudun kauppa valmistuu (Pajupurontie 556).
  • Myllypuro. Tilan päärakennus valmistuu (Kekkosentie 308).
  • Pokela. Tilan päärakennus valmistuu (Kekkosentie 39).

 

  • 6.1. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen vuosikokous Pajupuron koululla. Jaoksen puheenjohtajaksi valittiin Aarre Autere.
  • 9.1. Marjaperän-Pajupuron tiehankekokous Marjaperän Pääkkölässä. Yksimielisesti päätettiin panna alulle MArjaperän tiestä Pääkkölän talon tienoilta lähtevä, Päistärkosken, Rautiaisen, Härkösen kautta Pajupuron tielle Karhilaan päättyvä noin 6 km pituinen tiehanke.
  • 25.1. Harvainen revontuli-ilmiö nähtiin klo 5 aamulla. Taivaalle muodostui suuripunainen risti, josta säteili monenvärisiä säteitä jokasuunnalle valaisten voimakkaasti maisemaa.
  • Lapuan emäntäkoulun oppilaiksi hyväksyttiin ja meni Mailis Nurmela ja Kerttu Lankinen Pajupurolta (Sampo-lehti 27.1.).
  • 30.1. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen sarjahiihtojen ensimmäinen osa Murronaholla. Alle 18 v. 4 km: 1) Asko Rossi 20.31, 2) Ensio Jakoaho 23.43.
  • 6.2. Pullistuksen kyläjaoksen jäsentenväliset hiihtokilpailut Pellonpäässä. Naiset 5 km: 1) Helka Pylväläinen 27.20, 2) Sanni Kivirinta 27,52.
  • Kylkiluu katkesi Aati Kiviseltä Pajupurolta ajomatkalta. Reki tarttui kantoon, Kivinen lensi reen nokkaan ja kylkiluu poikki. (Sampo-lehti 10.2.).
  • 13.2. Perässä tullaan -opintokerhon hiihtokilpailut Peräaholla. Peräahossa vietetyn iltaman ohjlemasta mainittakoon Veikko Alapihan tervehdyspuhe, Antti Kuitusen juhlaruno, Voitto Parantaisen ja Veikko Alapihan huumoriesitys, kerholaisten ketjulaulu ja pilaesitys “Heta ja Jussi”. Yleisöä kohtalaisetsi onnistuneessa illassa.
  • Kaksi kylkiluuta katkesi Matti Rimmiltä hiekanajossa Pitkänsuon uutistielle Tarvaalan takamailla. Reki kantoon, mies reen nokkaan ja luut poikki. (Sampo-lehti 24.2..).
  • Orvokki kukki Martta Kantalaisen pihamaalla Pajupurolla. Harvinaista. (Sampo-lehti 24.2.).
  • 21.3. Hevonen kuoli matovaivaan Vihtori Peräaholta.
  • 23.3. Pullistuksen Pajupuron kyläjaoksen hiihtokilpailut. Tuloksia mm. Alle 18 v, 10 km: 1) Yrjö Tapper, 2) Asko Rossi, 3) Aaro Piesanen.
  • 29.3. Pajupuron ja Hirvikankaan koulujen välisessä hiihtokilpailussa voitti Hirvikankaan koulu yhteisajalla 56.50, Pajuuron koulun ajan ollessa 1.03,32.
  • 24.4. Pajupuron puhelinosuuskunnan kevätkokous Kuuselassa. Puhetta johti Viljam Purola, pöytäkirjan teki Aino Autere.
  • 13.5. Saarijörven kirkolla tai Pajupuron tielle pudotettiin Arkadia-merkkinen naisten rannekello. Takakuoressa kaiverrus “Esteri”. Rehellistä löytäjää pyydetän palkkiota vastaan ilmoittamaan os. Matti Rimmi.
  • 15.5. Murronjoen perkaushanketta pohdittiin Kivirinnan talossa ja päätettiin ryhtyä suunnitelman toteuttamiseen.
  • 16.5. Huutokauppa. Vapaaehtoisella huutokaupalla myydään Pajupuron Tittulassa mm. 2 kpl hyviä lypsylehmiä, yhdet kumipyöräkärryt ja 2 kpl naisten päällystakkeja.
  • Oman puhelimen Pajupuron keskuksesta on laittanut mv. Repo numerolla 34. (Sampo-lehti 9.6.).
  • Yhä pitempiä rukiinkorsia, Pajupurolla Viljo Sipisen maalla rukiin korrella mittaa oli 236 cm. (Sampo-lehti 14.7.).
  • 25.7. Uintikurssit alkavat Pajupuron kansakoululla. Opettaja Airi Eskola. Kurssit tarkoitettu etupäässä lapsille ja nuorille.
  • Mäkelän Enssi Pajupurolta on saanut Sääkspäästä kyrmyniskaisen 2-pyrstöisen sären, joka kuitenkin viime hetkellä pääsi karkuun. Jutun todenperäisyydestä ei vastaa Karhinen, vaan Karhisen pojat. (Sampo-lehti 28.7.).
  • 11.8. Peukalo sirkkeliin. Tapaturma sattui Järvisen uutistilalla kun Veikko Hönnisen vasemman käden peukalo katkesi sirkkelinterässä poikki. Peukaloa ei voitu pelastaa.
  • 16.8. Maanhappamuuskurssit järjesti Puskianperän Pienv. yhdistys Pajupurolla Alapihalla. Maanaöytteitä tuotiin 18 tilalta.
  • 16.8 Tilankauppoja. Tilahuutokaupass möi Eemil Rautiainen omistamansa Rajala-nimisen tilan Heikki Ilmoselle Pylkönmäeltä. Tilan kokonaispinta-ala on 34 ha. Samalla myytiin talon irtain mm. niittokone, paristoradio ja Ariel moottoripyörä vm -38.
  • 21.8. Puskianperän pv-yhdistyksen kokouksessa Uudellatalolla päätettiin rakentaa yhteinen viljankuivaaja.
  • 27.8. Lehmän riimu katkaisi jalan. Harvinaislaatuinen onnettomuus sattui Martta Piiloselle muuttaessa riimussa ollutta lehmää laitumella.
  • Myydään ruunavarsa. 3-vuotias, 158 cm korkea,virheetön o. Murtin jälkeläinen. Tied. os I. Räihä, Puh. Pajupuro 2 (2 s). (ilmoitus Sampo-lehdessä 8.9.).
  • 25.9.  Sotainvalidit järjestävät perinteelliset tanssit Murronaholla klo 20-24.
  • 2. 10. Surullinen teko mielenhäiriössä tapahtui Pajupurolla Väliahon talossa. Jussi Hänninen joka oli vierailulla talossa, löi isännän mentyä ulos neljä 4 uuman ja yhden 5 tuuman naulan rintaansa sydämen alapuolelle kantaa myöten. Nyt on mies, joka sotavuosista lähtien on ptenut mielenhäiriöitä, sairaalassa hoidettavana.
  • Tapaturmia Pajupurolla. Heikki Ilmosen ajasessa perunakuormaa kotiin hyppäsi hän kärryiltä alasporttia avaamaan, jolloin hevonen riuhtaisi kuirmaa ja Ilmosen jalka jöi kärryn puolien väliin murtuen nilkasta. (Sampo-lehti 6.10.).
  • Tapaturmia Pajupurolla. Rantaojan mummon kantaessa 1,5-vuotiasta pikkutyttöä sylissään mummo kaatui ja tytön jalka meni pois sijoiltaan. Tässäkin tapauksessa täytyi turvautua lääkärin apuun. (Sampo-lehti 6.10.).
  • Tapaturmia Pajupurolla. Pellonpään emännän pestessä ikkunoita seisten pöydälle asetetulla tuolilla kaatui tuoli sillä seurauksella että emännältä katksesi kylkiluita. (Sampo-lehti 6.10.).
  • 16.10. Pajupuron Puhelinosuuskunnan syyskokous pidettiin Kuuselassa. Paikallispuhelumaksu alennettiin 1 markalla, muut maksut jäivät ennalleen.
  • 27.10. Pajupuron pienviljelijäyhdistyksen syyskokous Murronaholla. Laadittiin tulevan vuoden toimintakertomus, jonka mukaan päätettiin järjestää kilpa-ajot sekä 3-päiväiset leipomakurssit Murronaholla.
  • 14 gr painoisen munan muni Erkki Siekkisen kana Pajupurolla. (Sampo-lehti 10.11.).
  • Viinatehtaan hävittivät Liikkuvan poliisin miehet paikkakuntalaisten tyytyväisyydeksi Pajupuron puolelta. “Mestari” tunnetaan hyvin ja hän saa palkan työstään. Niin saa myös eräs toinen samanlainen, joka on keitellyt viinoja milloin missäkin, saunassa ja välin muuallakin. (Sampo-lehti 15.12.).
  • Onnettomuus sattui Mikko Peltoilalle hänen ollessaan purkamassa sähköjohtoja vanhasta pylväästä Saarijärven Osuusliikkeen Pajupuron myymälän pihamaalla. Viimeistä lankaa irroittaessaan pylväs kaatui ja Peltoila jöi kaatuvan pylvään alle. (Sampo-lehti 22.12.).