1700-luku

1799

  • Puskianmäki (Pajupurontie 1370). Tila esiintyy ensi kerran v. 1799 uusituissa kirkonkirjoissa. Isäntänän oli tällöin Johan Matinpoika, joka kuoli kuusikymmenvuotiaana 1808. Hänen vaimonsa Stiina Eliaantytär kuoli jo edellisenä vuonna. Talossa on ainakin 1774 syntynyt poika Johan, joka perheineen on jäänyt taloon kesteiksi, samoin kaksi vuotta nuorempi Matti, jolle Puskianmäen isännyys siirtyy isän kuoltua, mutta joka kuoli jo 1815, jolloin talo siirtyy Multialta tulleelle uudelle suvulle. Kaksi vuotta Mattia nuorempi Kalle oli renkinä Riekossa ja Taipaleessa. Jälleen kaksi vuotta nuorempi Heikki siirtyi 1812 Keuruulle, jonne myöskin häntä kuusi vuotta nuorempi Iisakki-veli seurasi. Vielä oli veljessarjassa Iisakkia kolme vuotta nuorempi Elias – Muistitiedon säilyttämä tarina kahdesta sisaresta saattaa myöskin olla oikea, sillä talossa oli 1783 syntynyt Brita Liisa sekä pikkusisko Stiina, joka oli syntynyt 1793. (Sampo-lehti 15.3.1951).
  • Aikanaan Puskianmäki ja Roikolan tila Saarijärven rannalla ovat olleet ensimmäiset tilat ja naapureita.